KKV päivitti taksialalle antamaansa ohjeistusta

1.2.2019

Taksialan avautuminen kilpailulle heinäkuussa 2018 muutti kilpailuviranomaisen roolia ja tehtäviä taksialalla. Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) julkaisi ennen markkinoiden avautumista verkkosivuillaan ohjeistusta taksialalle kilpailuvalvonnan painopisteistä taksimarkkinoilla. Taksialaan liittyvien selvitystensä sekä taksialan toimijoilta saamiensa tietojen perusteella KKV on katsonut tarpeelliseksi täsmentää ohjeistustaan enimmäishinnan asettamisen sekä ajovuoroista sopimisen osalta.

Enimmäishinnan asettaminen on hintayhteistyötä, joka on yleensä kiellettyä kilpailijoiden kesken. KKV on aikaisemmin taksialalle antamassaan neuvonnassa katsonut, että kuluttajat saattavat hyötyä yhteisesti sovituista enimmäishinnoista esimerkiksi puhelimitse tai sovelluksen välityksellä taksia tilattaessa. Kuluttajille saattaa kuitenkin syntyä perusteltu odotus siitä, että enimmäishinta soveltuu kaikkiin samalla tavaramerkillä tarjottuihin kyyteihin. Ei vain silloin, kun taksitilataan esim. sovelluksella tai puhelimitse. Virasto katsookin, että enimmäishinnoittelusta mahdollisesti saatava kuluttajahyöty edellyttää lähtökohtaisesti, että enimmäishintaa sovelletaan kaikkiin samalla tavaramerkillä tarjottuihin kyyteihin (myös taksitolpilta/asemilta otetuissa kyydeissä).

KKV:n päivittämässä ohjeistuksessa on myös korostettu, että ajovuoroista sopiminen keskenään kilpailevien autoilijoiden kesken on lähtökohtaisesti kiellettyä kartellitoimintaa. KKV:n selvityksissä on tullut esille, että ajovuoroista sovitaan edelleen ja vaihtelevin perustein. Ajovuoroista sopiminen kilpailijoiden kesken voi olla sallittua vain hyvin poikkeuksellisesti, jos yritykset voivat osoittaa, että se hyödyttää kuluttajia ja on välttämätöntä.

KKV seuraa markkinoiden kehittymistä ja tulee myös jatkossa päivittämään ohjeistustaan tarpeen mukaan.

Takaisin